tiistai 10. toukokuuta 2011

I'm back

                 Kuvassa ensimmäinen koulutyö ja ensimmäinen penkki, jonka koskaan olen tehnyt. Ylipäätään ole tehnyt puusta yhtikäs mitään koskaan. Joten tästä en varmasti raski luopua, vaikka ostajia olisi jo ollut. Saavat lapset perinnöksi, eheheh... =)

On ollut kaikkea. Surua, ikävää, asioiden hyväksymistä, koulua, tehtäviä, näyttöjä... Aivan liikaa asioita. Ei ole ollut aikaa eikä jaksamista. Välillä olen ollut antamatta ajatustakaan. Tälle blogille. Kaikesta huolimatta en ole unohtanut. Olen käynyt kurkkimassa teidän juttuja, ihania kahvihetken pelastajia. Odotan, että pääsen lukemaan niitä oikein ajankanssa. Jospa kiire (muutamia koulutehtäviä vielä) alkaisi pikkuhiljaa helpottamaan. Edes hetkeksi. Opintoja ensimmäinen lukuvuosi takana, toinen edessä. Siinä välissä harkka ja loma. Ja mikä parasta, teen harkan omassa yrityksessäni. Siitä lisää myöhemmin. Nyt järkkäilen töiden ohessa esikoisen valmistujaisjuhlia ja mietin, miten kolme vuotta menikään niin nopeasti. Ihanaa, kun on juhlat! Sitä ennen pääsen myös häihin, kun kummityttöni menee naimisiin. Kyllä kevät on sitten ihanaa aikaa!

Nyt lähden kirpparille. Kassi täynnä tavaraa lähdössä kojulle. Tää homma on aina keväisin pakko tehdä. Eilen erehdyin autotalliin ja ajattelin, että voihan järkytys! Voisin laittaa Intersportin kyltin katolle. On nimittäin roinaa ja tarviketta joka lähtöön. Hyvähän se, että lapset harrastaa, mutt kun niiden täytyy vielä kasvaakin ja tarvikkeet käyp pieneksi ja sit ne pieneks käyneet jää lojumaan...

Ja kyllä tää bloggaaminen taas vastustaa! Kirjoitin ja hävitin, mutta en antanut periksi, vaan hain kahvikupin ja kirjoitin uudestaan... En paljoa, vähän, mutta olkaa hyvä!

Aurinkoa viikkoosi! ♥